otsikko

On kulunut useampi kuukausi siitä, kun kaduilla enää näkyi eläviä ihmisiä. Harvahampainen sivistyneen pulskeaa elämää elänyt kotikissauros Väiski kulkee pitkin Helsingin raunioita etsimässä vatsalleen sopivaa kissanruokaa ja koittaa pitää kiinni edes vanhan elämänsä rippeistä. Mukaan on tarttunut myös yksin jäänyt koiranpentu Hilla, joka ei tunnu tietävän mistään mitään, varsinkaan menneestä.

Kaksikon tarina saa uuden käänteen, kun se tulee vahingossa löytäneeksi vastikään kuolleen perheen piilopaikasta pienen ihmisen, joka on vielä elossa ja ilmeisesti immuuni sille, mikä ikinä tappoikaan kaikki muut. Tarkoittaako se uutta toivoa vai vain surullisen tarinan viimeistä sivua? Ainakin se tarkoittaa seikkailuja ja vaaroja Väiskille ja Hillalle.

Oppiiko nuori koira vanhoja temppuja? Entä onko vanhalla kissalla enää varaa uuteen elämään? Onko Isännillä tulevaisuutta ja jos on, ansaitsevatko he edes sitä?

Tuotanto 2023
Käsikirjoittaja
Mikael Haapalehto

Ohjaajat
Heini Nihtilä
Sanni Hanhisalo

Tuottaja
Julia Peltopuro

Markkinointi ja graafinen suunnittelu
Linda Hakkarainen & Elina Nuotio

Näyttelijät
Aava Marte, Amin Mekhane, Kristian Laakko, Sanni Hanhisalo, Laura Itkonen, Anna Kalmari, Anniina Finni, Kalle Välimaa, Joanna Martikainen, Linda Hakkarainen, Veera Pellikka, Julia Peltopuro, Saaga Tarjanne, Mikael Haapalehto, Monica Hinkkanen

Tanssijat
Vastaava Saana Niemelä, Vilma Flyckt, Laura Hietaranta, Hanna Jahkola, Fanni Knihti, Minja Nykänen, Sofia Snellman

Bändi
Vastaavat Veera Hietala ja Ruusu Syväniemi, Nea Hannonen, Saana Kokko, Lumi Heiskanen, Paavo Vesanto, Anni Sarvilinna

Kuoro
Vastaava Janna Järvinen, Pinja Hyytinen, Sara Kirves, Jenna Pakanen, Silja Penttilä, Julia Rentola, Ella Roiha

Puvustus
Vastaava Anniiina Finni, Linda Hakkarainen, Hanna Jahkola, Clara Keister-Love, Kristian Laakko, Silja Lommi, Helmi Nupponen, Ella Roiha, Annika Taskinen, Laura Tervala, Aino Tolsa, Donna Väyrynen 

Maskeeraus
Vastaava Jenni Lassila, Neela Helenius, Emma Rantanen, Teea Saaristo, Emma Törmälä

Lavastus
Vastaavat Veera Pellikka ja Elina Nuotio, Joanna Arkkila, Hanna Jahkola, Eveliina Järvelä, Sara Kirves, Iida Kunnari, Siiri Lehtinen, Emmi Paaso, Silja Penttilä, Tilda Salin, Sini Similä, Johanna Stockmakari

Valosuunnittelu
Antti Huusko

Väiski

Väiski on keski-ikäinen vaivainen kolli, helpon elämän pehmentämä ja vaikean elämän murtama. Menetti kaiken, kun haisu tuli. Uskaltaako enää toivoa edes hyvää kissanhiekkaa?

ruffe

Ruffe on nahkapentu. Kuolaava taapero, maailman viimeinen emäntä. Vai onko?

roye

Roye on vankeudestaan vapautunut susikoira täynnä kostonhimoa. Uudessa maailmassa vain vahvat selviävät.

bella

Bella on karismaattinen valkoinen paimenkoira joka on vakuuttunut saavansa isännät vielä palaamaan, kunhan seurakunta tekee parannuksen. Vaatii se sitten mitä tahansa.

maitopoika

Maitopoika on pallomainen labbis ja oikein hyvä poika.

viiru

Viiru on huoleton jänis. Ei ole kuullut maailmanlopusta Keskuspuistoon asti. Parempi varmaan niin.

hilla

Hilla on nuori koiranpentu vailla holhousta. Pieni ja pippurinen, täydellä tunteella menossa. Ihailee isäntiä vaikka tuskin edes tuntee heitä.

onni

Onni on älyllisesti turbobuustattu tutkijan koira, nyt ilman emäntää ja tarkoitusta. Tahtoo tietää mitä kävi, kävi miten kävi.

marita

Marita Kattila on narttukissa, joka johtaa henkiinjääneiden lemmikkien kommuunia hylätyssä kauppakeskuksessa. Käytännönläheinen realisti.

jossu

Jossu on liehuvanahkaisten cavalierbostoninmopsdoggien valioyksilö. Bellan hurskas oikea tassu. Isännät kanssamme!

puppe

Pupen kaltaisia keskipörröisiä ja lupsakoita seropeja oli maailma pullollaan.