Soimaan metsissä suhisee, kun harvinaisten villi-ihmisten viimeiset asuinalueet ovat vaarassa jäädä patoaltaan alle. Biologi Reeta Anteporco kantaa enemmän huolta villi-ihmisten pariutumisesta kuin omista uroskuvioistaan samaan aikaan, kun radikaali ihmistenpelastusprikaati tekee iskuja ihmisfarmeille. Mitä tapahtuu somesopan tuotannolle? Entä miten käy ihmismies Nakullervon? Tule ottamaan selvää Gloriaan, kun Eläinlääkiksen speksi nousee neljättä kertaa lavalle esityksellään Pelastakaa ihmismies Nakullervo!
Ohjaus Maria Lehto, apuohjaus Minna Lehtinen
Käsikirjoitus Mikael Haapalehto
Kun ensimmäistä kertaa kuulin, mikä aihe oli valittu Eläinlääkiksen speksin uudeksi käsikirjoitukseksi, olin kauhuissani. Miten ikinä olisin tarpeeksi pätevä tarttumaan tähän? Luettuani kuitenkin ensimmäisen käsikirjoitusversion täynnä Mikaelin taiturimaista kädenjälkeä, olin myyty - tätä tarinaa minä haluan olla mukana kertomassa.
Speksin tekeminen on taideterapiaa parhaimmillaan. Vaikka parrasvaloihin pääseminen on kaikkien tavoite, ovat lopulta lipputulot ja yleisön kiitokset vain kirsikka kakun päällä prosessissa, joka kestää läpi lukuvuoden. Omasta näkökulmastani parhaimpia speksihetkiä ovat olleet ne harjoitukset, joissa koko työryhmän yhteinen luovuus ja ideoiden heittely saavat aikaan jotain ainutlaatuista ja joku huudahtaa innoissaan: ”Ei vitsit tästä tulee hyvä!” Speksin tiimellyksessä arkihuolet unohtuvat ja samalla tulee solmineeksi suhteita, jotka tulevat varmasti olemaan hyödyllisiä niin ammatillisesti kuin muussakin elämässä. Toivonkin, että Eläinlääkiksen speksi on ja tulee olemaan paikka, jonne jokainen on tervetullut tekemään omaa taideterapiaansa.
Tämän vuoden speksi on tekijöidensä näköinen rempseä esitys unohtamatta speksillemme tyypillisiä perinteitä. Kiitos kuuluu koko uskomattoman sitkeälle ryhmälle, joka laittaa itsensä niin upeasti likoon, että ihan nöyräksi vetää. Erityisesti haluan omasta puolestani kiittää apuohjaaja Minna Lehtistä, jonka kanssa pystyimme käymään täysin musiikkitermittömiä keskusteluja musiikista, sekä Anttua, joka toimi tärkeänä tukena niin speksitreeneissä kuin kotonakin.
Pitkä speksitaival on kuljettu ja nyt on aika nauttia! Pitäkää huolta, antakaa armoa toisillenne - ja erityisesti itsellenne.
Maria Lehto
Sanat “ensi vuonna ei mukaan speksiin” muuntuvat helposti maailmankaikkeuden rikkinäisessä puhelimessa muotoon “ensi vuonna tuottamaan speksiä”. Luulisi aikaisemmin jo tajunneen, ettei tästä yliopistotaiteen herpeksestä pääse tartunnan saatuaan eroon. Siellä se nököttää hermoganglioissa odottaen aina uutta speksikautta.
Oli kyse Tuhkolma-syndroomasta tai aidosta kiintymyksestä speksiin, tunsimme, että Eläinlääkiksen speksi tarvitsee vakaan ja järjestelmällisen tuottajaduon produktionsa taakse. Tällaista parivaljakkoa ei löytynyt, joten produktio sai tyytyä meihin. Lähdimme rakentamaan tuotantoa viime syksynä hakien projektista kiinnostuneita yrityksiä ja toimijoita sitä tukemaan. Iloksemme tällaista väkeä löytyi riittämiin, jotta Glorian lava saattoi olla taas meidän näin huhtikuun loppupuolella. Kiitokset siis kaikille sponsoreille!
Lava ei ole mitään ilman täytettä, ja sinne myöskin syksysellä rekryttiin paljon taitavia ja itsensä ylittäviä heilujia. Taiteellinen puoli saattoi taiteilla vapaasti boheemeissa taiteilijapaidoissaan ja -trikoissaan, meidän pyöritellessä exceleitä ja pikseleitä pitkin lukuvuotta. Noh, kunhan hupsimme, todellisuus ei ole näin eristäytynyt, vaan speksi on tekijöidensä summa, ja kuin kello, se ei toimi hyvin ilman kaikkia rattaitaan (tms. lattea vertauskuva yhteistyöstä). On ilo olla harrastamassa tällaista “näytelmäkerhoa” (kuten erään produktiolaisemme äiti asian ilmaisi), kun mukana on oikein loistavan timanttisia rattaita tiimissä kuin tiimissä!
Katsojalle speksistä välittyy ehkä vain kaikki, mitä lavalla ja vähän sen ulkopuolella tapahtuu. Näytös on kuitenkin vain murto-osa siitä ilosta, surusta, naurusta, rakkaudesta ja paineesta, joka koko komeuden takana on. Speksi tarkoittaa meille uusia ystäviä ja vanhojen ystävyyssuhteiden vahvistamista. Toisistamme, itsestämme ja maailmasta oppimista. Speksi tarkoittaa omien rajojen ylittämistä ja itsensä kehittämistä. Speksi hajottaa meidät kasatakseen entistä vahvempana yhteen.
Eli köki kaikessa rauhassa siellä ganglioissa, Eläinlääkiksen speksi.
Teea Saaristo ja Milla Takala